Sivut

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Awkward start.

Alku on aina hankalaa, tai niin sitä ainakin sanotaan. Blogi siirtyy tänne monenkin syyn vuoksi, mutta sanotaan tähän nyt vaikka esim. se, että kuvatila loppuu joka toinen sekunti Life is affectionin puolelta, koska onhan se kuitenkin ollut pystyssä jo melkeen kolme vuotta. Kyllähän sitä vois hommata jostain kuvapalvelusta tilaa omille kuville, mutta musta on vaan helpompi käyttää tätä bloggerin kuvatilaa.


Ja kyllä, uusi nimi ei vaikuta kovin persoonalliselta tai kekseliäältä, vaan nimi on tuo, koska AWKWARD. on vaan niin paras ohjelma. Ja koska kaikki on aina niin awkward. Uuden blogin mukana voisi alkaa myös uusi alku elämälle, vanhaa elämää en jaksa enää muistella, nään siitä muutenki liikaa unia.

The Irrationals

Ulkoasun kanssa on vielä vähän säätämistä, mutta toivon mukaan saan tästä siedettävän näkösen jonkun ajan sisällä. 

Paleface & Räjähtävä Nyrkki

Ja kuvat on sitten Nakrockista, näitten lisäksi nähtiin myös Nuoret Marttyyrit ja Elämän Jani. Ja anteeksi kovasti kännykkälaatu, joskus sillä saa ihan siedettäviä kuvia, mutta joskus taas ei. Oli erittäin huvittavaa olla Nakrockissa, koska suurin osa yleisöstä oli semmosia 8-15-vuotiaita. "Kaikki tulee sinne potkulaudalla", oli Liisan kuvaus niitten keski-iästä ja se piti aika hyvin paikkansa.

2 kommenttia: