Pakonomainen hymy.

Pakonomainen hymy, tai millä sitä pitäisi kutsua. Se on kuitenkin se tunne, minkä tuntee sillon, ku käy juttelemassa puolitutulle, josta oikeasti pitää, mutta joka ei selvästikään siedä sun seuraa. Tai ainaki se tuntuu siltä, että se ei siedä. Sen tuntee myös sillon kun vaan vilkaseekin sitä henkilöä.

Se vaikuttaa siltä, että se oikeasti hymyilis ja ois ilonen sun läsnäolosta. Mutta se ei oo totta. Valhetta on niin hankala tunnistaa.

Ensin näin sen hymyn erään juhannustutun kasvoilla. Sen jälkeen oon nähnyt sen erään huijarikaverin kaverin kasvoilla. Toisaalta Suvi sanoi, että tää huijarikaverin kaveri hymyili mulle myös erilailla, mutta sitä on niin hankala tunnistaa.

Haluaisin taas kokea sen oikean hymyn, en sitä että joku hymyilee sulle niinku olisit halpaa makkaraa, eikä just tätä pakonomaista hymyä. Tarkotan sitä hymyä, joka sulattaa perhoset vatsassa.

Sitä hymyä, joka seuraa sua loppuelämän. Hymyä, joka on sen ihmisen kasvoilla, joka rakastaa sua kaikkein eniten.

Rakkaudella, Sonja, joka on katsonut koko illan romanttisia elokuvia potien samalla krapulaa, flunssanpoikasta ja pienimuotoista kuumetilaa.

 

Kuvat  © weheartit