"If the weather doesn't kill you, the darkness will."

Elokuva - Kirja - Tunteenpurkauksia

The Vow. Itkettävä elokuva. Liikaa onnellisia ja surullisia hetkiä. Oikeestaan koko elokuva koostuu pelkästään niistä, paitsi on mukana tietty pari riitaa ja hämmentävää kohtausta myös. Mitä voi odottaa elokuvalta, josta äiti sanoo "joo en pysty kattoon enempää" heti kun sitä on näkynyt puoli minuuttia. 

Alkukohtaus: nuori pariskunta astuu ulos teatterista, tielle on satanut kerros pehmeää lunta. Pariskunta ihailee sitä hetken, kunnes menevät autoon. Mies lähtee ajamaan. He pysähtyvät liikennevaloihin ja suunnittelevat harrastavansa seksiä autossa. Nainen aukaisee turvavyön. He suutelevat. Katsovat toisiinsa. Sitten takaa tulee rekka-auto, jonka kuski ei saa kulkuneuvoaan pysähtymään lumesta liukkaan tien takia. Törmäys. Nainen lentää etuikkunasta läpi.

Mies herää sairaalasta ja kyselee naisen perään. Nainen on vaivutettu koomaan aivovaurion vuoksi. Tietyn ajan kuluttua lääkärit herättävät hänet. Nainen ei muista nuoruusvuosiensa jälkeisiä tapahtumia. Nainen ei muista aviomiestään, joka on ollut hänen luonaan sairaalassa, odottaen naisen heräämistä.

Tästä alkaa elokuva, jonka aikana itkin enemmän kuin pitkään aikaan. Itkin ilosta ja itkin surusta. Mutta vaikka elokuva itkettikin paljon, oli se silti paras vähän aikaan näkemäni elokuva. Rakkauselokuva. Elokuva kuolemattomasta rakkaudesta ja rakkaudesta, joka syttyy uudelleen ajan kuluessa. Onnellinen loppu ja taiteilijaelämää. Ripaus mainstreamiä ja Channing Tatumin vatsalihaksia. Must see. Suosittelen.

* * *

Sain Tiialta luettavaksi kirjan How to marry a Finnish girl - Everything You Want to Know About Finland, That Finns Won't Tell You. Takakannessa sanotaan heti ensimmäisenä: "Don't let Finns read this book!" Aion silti olla anarkisti (vai mikä se on) ja lukea. Oon itseasiassa lukenut jo 40 sivua ja aijon lukea tänään vielä pidemmällekin, koska ymmärrän suurimman osan ainakin mitä kirjassa sanotaan ja koska kirjan lukeminen saattaa olla hyödyllistä perjantaisia kirjoituksia ajatellen. Tai jotain. 

Kirjan mukaan: "If you follow the instructions thoroughly, and laugh at all the cleverly-crafted jokes, you'll be at your wedding thirty days from now. In fact, by the end of this chapter, you will kiss your first Finnish girl. In twenty-four hours, you will enjoy a sauna with her. Naked. In seventy-two hours you will have moved into her 30sq/m apartment. In two weeks you both will have moped around the house for several days without talking. And after sixty days she will bear your first-born child. Guaranteed." 

Uskoo ken tahtoo.

Tähän mennessä en oo vielä havainnut mitään kovin järisyttävää, tässä on lähinnä kerrottu Suomesta ja suomalaisuudesta, siitä millanen sää on Suomessa ja millasia ihmisiä täällä on. Ehkä pääsen jossain vaiheessa itse asiaan. Joka tapauksessa kannattaa lukea tää, ihan vaan koska se kielletään.

* * *

Ja lopuksi vielä puran aivojani tästä päivästä. Välillä pitää pukea mekko väärinpäin päälle ja miettiä, miten se mahtuu päälle, mutta ei pois ja miksi mahan kohdalla on aukko. Sitten tajuaa, että sivulla on vetoketju. Myöhemmin saa muut hienot naurut kun niille kertoo tästä. Ja siinä vaiheessa saa tietää, että on tosiaan yrittänyt laittaa sitä mekkoa väärin päin ja se aukko kuuluu selkään. Mutta ihan loogisesti napit ois eessä, mutta ne onki epäloogisen Australiamaisesti takana. Itsestäänselvyyshän se kuulemma on, ei minusta.

Sähköisyys ei loppunut vieläkään. Siis Bossen ja mun väliltä. Se koski turvalla mun ylähuuleen ja sai sähkärin. Taas karkuun karsinan nurkkaan. Talvi 6 - minä 0. Ehkä mua ei vaan oo tarkotettu hoitamaan säikkyjä hevosia, saati hevosia ollenkaan. Mutta aijon ainakin yrittää. Ei saa luovuttaa helpolla, varsinkin jos siitä oikeasti tykkää.

En saa aikaseksi laskea matikkaa. En ehkä yritä tarpeeksi, mutta toisaalta en ees jaksa yrittää. Ei suoraansanottuna kiinnosta. Ehkä perjantain jälkeen yritän, vaikka sunnuntaina. Mutta sitä ennen en yritä. En ees ajattele koko asiaa. Se on vaan ylimääränen, enkä kuitenkaan onnistu. Ois pitäny alottaa yrittäminen jo ensimmäisellä kurssilla. Nyt alle viikko ennen kirjotusta on vähän turhan myöhästä.

Luoja, en jaksa. Pitäis innolla odottaa hetkeä, kun kirjotukset on ohi. Tavallaan ootanki sitä innolla, mutta tavallaan en, koska sitte edessä häämöttää Espanjan matka, minne mulla ei oo paljoa rahaa enkä tiiä onko innostustakaan (ainakaan just tällä hetkellä) kävellä siellä ympäriinsä ja yrittää pärjätä huonolla kielitaidolla ja pelkuruudella. Lisäksi toukokuussa on töitä, enkä pyri olemaan tarpeeksi pätevä sinnekään. En vaan osaa toimia uusien ihmisten kanssa. Pelottaa jo ajatuskin. Sitten vielä pääsykokeet ja lakkiaiset. Sitten voi kesän hengähtää (paitsi äiti haluais mulle toisenki kesätyön, mitä en tosiaankaan ite halua), mutta sitten alkaa taas aherrus, mikäli siis pääsen opiskelemaan. En jaksa. Tuntuu, että voimat loppuu jo ajatuksestakin. Aikuisuus on liian rankka jo pelkästään sillon ku sitä ajattelee.

En halua kasvaa isoksi. En halua liikaa vastuuta. Haluan vaan olla onnellinen. 

Turha toive, ei se toteudu. Oletettavasti saan rentoutua tarpeeksi vasta vanhainkodissa jos sillonkaan.

Pää räjähtää. Onneksi kukaan ei nää mun pään sisälle tai pysty lukemaan mun kaikkia ajatuksia. Jos joku pystyis niin se olis aika huolissaan. Kaikkea ei voi kuitenkaan paljastaa.

Hyvää yötä.

Rakkaudella, Sonja